torstai 24. maaliskuuta 2016

Lukion opintomatka Petroskoihin

Meillä oli lukiossa ihan huippu venäjänryhmä (joka kylläkin jakso jaksolta kutistui kutistumistaan, kunnes meitä oli enää kaksi, jotka myös kirjoitti venäjän yo-kokeessa). Myös opettaja Emilia oli tosi mukava ja kannustava ja innostui järjestämään meille viikon opintomatkan Petroskoihin syksyllä 2004. Kertomus siitä, miten reissun itse koin. Kuvista suuri kiitos Marille!


5.9.2004 Sunnuntai

15.30 Auto pomppii ja tekno soi. Venäjällä ollaan. Tullissa ei tarvinnut jonotella. Hannu ajoi meidät minibussilla Tohmajärvelle, jossa vaihdettiin venäläiseen kyytiin. Lähdettiin liikkeelle aamulla klo 7. Matkalla mukana siis lisäkseni Iina, Mari, Elina, Suvi ja Emma sekä opet Emilia (venäjänope) ja Minna (bilsanope).

20.40 Muista: Dasha. Unohdin jo äsken mun hostin nimen, pakko kirjoittaa muistiin. Dasha Dasha Dasha, no niin enköhän nyt muista.

Lukion etuovi
20.50 Niin, olen siis Petroskoissa (jälleen pitkästä aikaa). Saavuttiin klo 19 koululle, jossa juotiin teetä ja jakaannuttiin perheisiin majoitukseen. Mun "host" on siis kohta 19-vuotias Dasha, joka juuri lähti ulos poikakaverinsa kanssa. Hän asuu äitinsä kanssa kerrostalossa. Kiva asunto, mä sain Dashan huoneen. Heti saavuttiin ruokapöytään ja tarjolla oli TATTARIA! (inhoon sitä) Mutta kohteliaasti pistelin nassuun. Oon ihan väsynyt, olo on kuin zombilla. Onneksi tänään kaiken voi laittaa matkaväsymyksen piikkiin.. Tota laukkua oli kiva raijata, vaikka nää ei ees asu kovin kaukana
koululta. Käsi tärisee varmaan vieläkin. Nää puhuu tosi hyvää englantia, mut pitäis koittaa kyl mahdollisimman paljon puhua venäjää. Melkein kaiken ymmärsin, mutta en ihan kuitenkaan, eikä mun enkkukaan oo mitään supervahvaa, mut eiköhän tällä pärjää. Näillä on kilpikonna, se kuulemma kulkee täällä vapaana lattialla, joten pitää varoa, etten astu päälle.

Oikeestaan on ihan helmee olla täällä, vaikka en aluksi halunnu lähteä, kun nyt jää esim. serkun häät välistä. Koulukirjat ei tullu mukaan, no riittää, että saan äikän aineen kirjoitettua. 
Aamulla ylös 7.45.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Lastenleirille Venäjälle! 2002

Olen ollut kolmena kesänä mukana ohjaajana lyhyillä kristillisillä päiväleireillä Lahdenpohjassa (ven. Лахденпо́хья) ja Miinalassa (ven. Ми́йнала) Venäjän Karjalassa. (Paikannimet ovat siis yhä suomalaisia rajan toisella puolen.)
Ensimmäinen leirikokemus tuli juuri ennen kuin täytin 15 vuotta vuonna 2002. Seuraavat pari kesää leireilin myös. Osasin venäjää vähäsen, oltiin luettu sitä äidin ja isän kanssa kansalaisopistossa. Nämä leirit ja muukin avustustyö sytyttivät minussa kipinän opiskella venäjää vielä paremmin ja lopulta pääsin lukemaan sitä ihan yliopistoon asti.

25.6.2002 Tiistai, menomatka

19.30 Lähettiin kotoa ajamaan klo 12. Ollaan nyt Venäjällä. Ajetaan Jenkillä [meillä oli tuolloin autona Oldsmobile] Käytiin kahviossa syömässä nakkipiirakat. Pysähdyttiin matkalla pari kolme kertaa. Tullista mentiin nopeasti, tullimiehet ihasteli vaan auton moottoria. Ajetaan nyt kohti Lahdenpohjaa. Täällä on vähän ahasta, kun osa tavarasta on takapenkillä. Eka leiri on alkanut jo pari päivää sitten, mennään sinne siis huomenna kesken mukaan.

26.6.2002 Keskiviikko, Lahdenpohjan leiri

06.47 (venäjän aikaa). Ihana herätä tähän aikaan joka aamu. Tultiin eilen illalla Lahdenpohjaan ja mentiin nukkuun keskiyöllä. Majoitutaan kirkossa. Mä oikeesti kuolen väsymykseen. Pakko alkaa pukeen. Mennään tänään lastenleirille johonkin koululle.
19.30 Oli ihan mukavaa. Ilma oli kiva, vähän vaan satoi. Oltiin yhdellä koululla. olin 10-12-
Leiriläiset saivat leirin päätteeksi lahjareput täynnä tavaraa.
vuotiaiden ryhmässä. Siellä oli yksi Katja, joka antoi mulle rannekorun. Ekana oli aamupala, sitten raamis [raamattuhetki], ulkoilua (pelasin lasten kanssa sulkkista), ruoka (söin alle puolet...), raamis ja jossain välissä askarreltiinkin. Ollaan nyt meiän huoneessa. Täällä on Suomesta myös Ruut, se on myös täällä meidän huoneessa. Salissa on menossa rukouskokous.
20.30 Ollaan puol tuntii vaan naurettu väsyneenä.
22.00 Söin iltapalaksi leipää ja pelmenejä (täytettyjä mararooneja). Huomenna alkaa uusi leiri Miinalassa. Tää edellinen oli kolme päivää (ma,ti,ke). Niin me tosiaan askarreltiin "Irina-örkkejä" ja muutakin. Kirjoitin tosi monelle mun osoitteen ja ne sit antoi omiaan mulle. Ainoo vaan, että näissä ei oo nimiä osassa...kiva.
Pitäis alkaa nukkua, huomenna ylös klo 7.
22.15 Nyt äiti sano, että mä en olis saanu ottaa sitä korua vastaan Katjalta. Se olikin sellainen, minkä ne kaikki oli tehny siellä leirillä ja se liitty johonki raamattujuttuun.. äsh. No jaa, Hyvää yötä.

27.2.2002 Torstai, Miinalan leirin 1. päivä

7.30 Huomenta! Söin aamupalaksi puuroa. Pitäisköhän kertoo, ketä suomalaisia meitä täällä on: Kari (leirien päävetäjä), 2xTuula, Eila, Ruut, Elviira (onkohan se venäläinen tai virolainen?) ja meidän perhe. Tänään mennään Miinalaan uudelle leirille. Meen peseen hampaat.
7.40 Kivat, joku oli lyöny välioven liian lujaa kiinni, niin ei meinattu päästä asuntopuolelle. Asutaan täällä pastorin lasten huoneessa. Lähetään Miinalaan klo 8.
19.15 Olihan päivä. Aamunavaus ulkona, raamis, leikkejä (pelattiin sählyä). Lapsia on noin 35. (Lahdenpohjassa oli 60). Kaksi ryhmää (isot vihreitä ja pienet punaisia), olin isoissa. Oli kiva ilma. Raamiksien aikaan vähän satoi, mut ei haitannu, ku oltiin just sisällä. Ollaan yhdellä koululla. Paljon hienompi ja uudempi kuin eilen, vessatkin hyvät, jos vertaa ja ulkona parempi piha. 
Unohdin nimilapun kirkkoon. Päivä loppui klo 16, mut sit venattiin siellä, kun isä kuskas joitain lapsia kotiin. Sit käytiin kaupassa (torit meni jo kiinni). Eila lähti kotiin. Meen nyt suihkuun, osa on jossain uimassa.
20.55 Soinnutin lauluja. Syön "mutteripullaa" ja tuli tässä mieleen yhen Andrein tän päivän legendaarinen huudahdus: "Don't see, don't see!", kun se tarkoitti tyyliin, että "ette sitten nähnyt tästä mitään", kun se jotain pietä mokaili.

28.6.2002 Perjantai, Miinalan leirin 2, päivä

12.45 Satoi äsken. Isoilla on hammasvalistusta ja pienet on ulkona. Istun varaston lattialla. Mun piti yllättäen kertoo mun uskoontulosta raamiksella (ei ollu varoitettu etukäteen), sit Elviira vielä haastatteli mua. Tehtiin sellaiset opetukseen liittyvät rannekorut: musta-punainen-valkoinen-sininen-vihreä-keltainen [synti-Jeesuksen veri-puhdas sydän-kaste-kasvu-taivas] Lähetän omani varmaan Katjalle. Pelasin yhen tytön kanssa soft tennistä käytävällä. Tehään täällä varastossa lahjapakkauksia, näitä annetaan sitten kaikille loppujuhlassa.
19.30 Oli kiva päivä. Pelasin 10-vuotiaan tytön kanssa soft tennistä. Se oli hauskaa. Lapsia tuli tänään enemmän kuin eilen. Esitettiin tän päivän loppujuhlassa draamanäytelmä, olin pääosassa (ei oltu ehditty harjoitella, vähän inspiraatioo... [ehkä tarkoitan tässä kuitenkin, että piti improvisoida :D])
Kirjoitin venäläisten laulujen sanoja ylös. Opetin leikin siihen "Tiedän, että Jeesus kuoli puolestain" -lauluun. Laulettiin sitä tietty venäjäks. Kun leiripäivä loppui, käytiin kaupoissa. Irina osti
pehmohiiriä ja mä ostin soittorasian. Mennään nyt viettään isän synttäreitä yhen Musan luo. Huomenna kotiin. Näin tänään kaupungilla Katjan, mutta se koru oli mulla kirkossa....mätä...
Laululeikkiä vetämässä Ruutin kanssa
Pakkaan kaiken valmiiksi, ei tulla huomenna enää takaisin tänne kirkkoon, vaan ajetaan leirin jälkeen suoraan Suomeen.
23.00 Yritin harjoitella kirjeen kirjoitusta venäjäksi. Hauskaa, muttei oo sanakirjaa.

29.6.2002 Lauantai, Viimeinen leiripäivä

16.30 Ollaan autossa matkalla Suomeen. Herättiin klo 7, pakattiin auto. Leirin aamunavaus oli ulkona ja Kari kertoi kaikille, että mulla on kohta synttärit ja sitten lapset lauloi mulle englanniksi. Sit Musa antoi mulle lahjan. Moni lapsi teki mulle kortin ja jotkut antoi niiden askartelut mulle. Yksi tyttö antoi mulle rannekorun (tällä kertaa se ei ollut sellainen leirikoru). Koululla pidettiin joku tanssiesitys ja me mentiin (siis koko leiriporukka) siksi ajaksi uimaan. Ollaan Sortavalassa, mennään nyt torille. Jatkan kohta.
17.10 Äiti osti lenkkarit. Jatketaan: Sain tosi monelta osoitteet ja kaikki keräsi toisiltaan nimmareita. Mä en uinut siellä rannalla, johon mentiin siis autoilla. Pelasin 8-vuotiaan pojan kanssa soft tennistä. Tultiin koululle takaisin syömään. Ruuan jälkeen 12-vuotias Artur innostui mun kamerasta ja halusi ottaa sillä kuvia. No annoin sen ottaa yhden kuvan, kun filmiä ei ollut enää niin paljon. Loppujuhlassa laulettiin paljon, syötiin lettuja ja jaettiin lahjapaketit kaikille lapsille.
19.15 Ollaan tullissa. Oltais päästy läpi, mutta jostain paperista puuttui yksi leima, äiti käy vielä hakeen sen. Sitten vielä Suomen tulli.
19.30 Suomessa ollaan. Mennään yöksi mummolaan ja huomenna ajetaan kotiin.

torstai 25. helmikuuta 2016

Kielihajoittelu Tverissä, osa 3 (viimeinen osa)

Ensi viikolla ei tule tekstiä, pidän hiihtolomaa :)

Kieliharjoittelun kolmas ja viimeinen osio: vapaaehtoinen kesäjakso.
Osa 1  Osa 2

Täytyy olla juoni päästäkseen koneelle.. Torstai 22.05.2008 13:18

Meiltä on nyt aamutunnit peruttu, ja ah, kaikki 3 konetta valtavassa atk-luokassamme ovat vapaita.

Perjantaina tosiaan suurin osa lähti pois, itketti kyllä ja paljonkin. Yhden aikakauden päätös.
Mut lauantai oli jo jäämisen arvoinen päivä:
Klo 12.10 täyttyi kahden vuoden odotus, kun mentiin leffaan katsomaan Narnian tarinat: Prinssi Kaspian.
Vaik se oli venäjädubattu, niin se oli niiiin hyvä.
Odottakaa te vaan suomi-ensi-iltaa. se on kai mun syntymäpäivänä heinäkuussa ;P
Ja kaikkein hauskin yksityiskohta: päivänäytökseen lippu maksoi vaan reilu 2 euroa!
Meitä oli leffassa siis mä, H-K, Mirka, Polina, Misha, Katja ja Dasha.
Leffan jälkeen mentiin Polinan ja Katjan kaa pitsalle.
Sit päiväunille.
Ja illalla viimeinen nuortenilta tänä keväänä (tai no ens la on vielä kinoklubi)
Leikittiin kaikkia mahdollisia ilmapalloleikkejä. Ja opetin niille Norjalaista. Näytettiin myös se meidän tekemä Normipäivä-leffa, sai hyvän vastaanoton, vaikka olikin "kurli kurli - kielellä" (eli suomeksi)
Mut kaikki loppuu aikanaa ja piti lähteä ennen kymmäntä kotio, kun marsut (ne pakettiautominibussit) ei kulje enää 10 jälkeen. Yöllä piti vielä kattoo, kun Suomi otti lätkästä pronssia.

Sunnuntaina herättiin aikasin ja mentiin jo ysiltä torille, kun H-K:n piti viel ostaa kaikenlaista. Sitten mentiin aamukokoukseen kirkkoon, no myöhästyttiin puol tuntia, mut hyvin ehti vielä ylistelemään.
Ja pastorin vaimo piti saarnan talenteista.
Kokouksen jälkeen hengattiin nuorten kaa aulassa ja H-K hyvästeli ne ja mua alko melkeen itkettää, ku tajusin, että kohta se lähtee oikeesti pois ja sitten on taas yksi luku tarinasa lopussa.
Sit pakkailua iltapäivä ja illalla lätkän kultaottelu. (Go venäjä Go!) nukkuun puol yksi.

Maanantaina ylös puol 5. Saatoin Hanna-Kaisan asemalle. Kun se nousi junaan, niin tuli se itkukin multa lopulta. Oli niin haikea olo. Palauduin kämpille nukkuun.
Kymmeneltä alkoi tunnit.
Meillä on tällä hetkellä kuuden hengen ryhmä: Mä, Mirka, Sasha, Viktor, Ufuk(Turkista) ja Dou (Kiinasta) Ihan mukava porukka, ens viikolla tulee kai vielä 2 hlö suomesta lisää.

Arki on lähtenyt taas rullaamaan: 2 luentoa, ruokaa, jakso Narutoa koneelta, sitten leffaa tai euroviisuja. Ehkä läksyjäkin. Ja jee, tänään tulee taas euroviisuja :)
(pienistä asioista se on ilonsa revittävä..)
Muutin asumaan toiseen kämppään Mirkan kanssa.
Nyt ihan oma huone mulla, jee!

Tiistai oli kyl vähän syvältä, kun sähköt oli poikki 8 tuntia. saatiin tehtyä lämmintä ruokaa vasta puol 9 illalla...
Mut muuten täällä sujuu melko mukavasti.

Eilen ku kysyttiin Zhannalta, että koska tää jakso loppuu, niin se huolissaan kysyi meiltä, että onko kaikki oikeesti ok, vai onko jotain huonosti.
No, kyllähän aina valittamisen aihetta löytyy, mut ihan hyvin tääl menee.
Ja ei enää kauaa,niin oon Suomessa. jee jee.

Terkkuja kaikille, varsinkin teille, ketkä julmasti jätitte meidät tänne;)
Nähdään!

Ja Majurittaret! pitäkää lippu korkeella!

-Laura


torstai 18. helmikuuta 2016

Kieliharjoittelu Tverissä osa 2/3

Toinen jakso yliopiston kieliharjoittelusta: Pääsiäisen Suomi-lomasta kesäjakson alkuun (eli suunnilleen huhti-toukokuu).
Osa 1

Paluu arkeen Perjantai 04.04.2008 19:55

Istun taasen "Kafe Taunissa" ja syön mansikkajäätelöä :)
Täällä on jo ihan kesäkuulämmintä.
Ostin tänään uuden takin, kun talvitakki oli aivan liian kuuma ja ohut takki on vaaleansininen. Siis se on ihan kiva, mutta jotenkin siinä tulee täällä ihan ufo olo, jos sitä pitää koko ajan.
Kävin tänään myös kirjastossa. Se sujuu jo ihan rutiinilla. Osasin kysyä, kenen jälkeen on mun vuoro ja lainata kirjankin ilman kommelluksia.
Viikko on menny tehtäviä tehdessä ja kevättä ihmetellessä.
Siirryttiin sunnuntaina kirjaimellisesti kesäaikaan, ½-metrisestä lumihangesta lumettomaan.
Kesäajasta tulikin mieleen. Venäjällä ilmeisesti edes kesäaikaan siirtyminen ei vaikuta junamatkojen pituuteen. Kun juna normaalisti on n. 10 tunnin matkan jälkeen Tverissä klo 6.30, niin sunnuntaina se oli kellojen siirron ja n. 9 tunnin matkan jälkeen Tverissä 6.35. En edelleenkään ymmärrä, miten se on mahdollista! no, Venäjällä kai kaikki on..

Keskiviikkona käytiin melkein koko asuntolan voimin leffassa kattomassa venäläinen komedia "Den radio" (~radiopäivä) Hauskinta siinä oli se, että vaikka iso osa jutuista meni ohi, niin nauroin silti melkein koko ajan. ihan hauska ja harmiton leffa oli :)

Eilen käveltiin ympäri kaupunkia vain siksi, että oli niin lämmin.

Ei kai tässä ihmeempiä. Huomenna Moskovaan ekskursiolle piirroselokuvastudioon. Ja Punaiselle torille myös. Ootan innoissani :) ja kerron siitä sit joskus, kun taas jaksan raahautua nettiin. Ei oo viime päivinä ees haluttanu. Kai se on tää kesä, mikä sen tekee..

Jaksamisia teille sinne missä olettekin :)

Ja terveisiä tulevalle anopille. (hih, muistinpas laittaa)

Kylmä ja sataa Perjantai 18.04.2008 20:33

Moi.
Kaikille huolestuneille tiedoksi: oon vielä elossa, ei vaan oo huvittanu lähteä nettikahvilaan. Ensin oli liian nätti ilma istua koneella ja sitten liian huono ilma lähteä ulos :P Nytkin tihuttaa.
Oon päässyt aika lailla täysin nettiriippuvuudestani eroon. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että olen hylännyt parhaan kanavan pitää yhteyttä ihmisiin. No ehkä ei vaan aina jaksa olla tavoitettavissa. Ja onhan mulla puhelin. Jos jollakulla ois oikeesti ollut ikävä, niin olishan se soittanut (No joo, isä soitti "miksei susta kuulu mitään?" Ja se oli sunnuntaina.
Lupasin mennä pian nettiin. Ehkä nyt on ihan tarpeeksi pian.
Sellaista infoa, että lisäjakso kestää ehkä vaan 14.6. asti, meillä ei ookaan lomaa välissä. Ihan sikakiva juttu! :)

Sitten pitkää listaa tekemisistäni, jatkan siitä, mihin viimeksi jäin:

5.4. Lauantai
Moskova. Käytiin tutustumassa venäläiseen animaatioelokuvastudioon. Harmiksi nähtiin vain jotain historiallisia laitteita ja museo. Mut oli kyl ihan mukavaa siellä, kuultiin, miten stop-motion tekniikalla tehdään leffoja, mutta ei mitään uudemmasta digitekniikasta tms.
Sitten katottiin jotain niiden tuotoksia.
Kummallinen nukkeanimaatio, jossa ihminen kasvattaa kania lapsenaan.. Ja se kani luki siinä jotain playboytissilehteä. Uh, ei ihme, että venäläiset musavideot on lähes pornoo, jos lastenleffoissakin on jo tollasta.. plöö.
Sitten pyörittiin vielä punaisella torilla.Siellä oli varmaan 10 hääparia pyörimässä.. Käytiin vähän katteleen sitä Moskovan kalleinta kauppakeskusta. Oli iso ja hieno kyl.
Pala Kremlin vanhaa muuria
Paluumatkalla Käytiin -ah aina niin eksoottisessa- Mäkkärissä syömässä (no kai se on eksoottista, kun Tverissä on vaan Chicken house, ei mäkkäriä) Ja bongasin siel kaupungissa Dima Bilanin keikan mainoksia. Ääh, niin lähellä vaan niin kaukana. Meillä oli kyl Hanna-Kaisan kaa toiveena päästä sen keikalle, mut ei siitä taida mitään tulla. Ellei se nyt äkkiä keksi tulla Tveriin..

torstai 11. helmikuuta 2016

Kieliharjoittelu Tverissä 2008 osa 1

Olin yliopiston kautta kieliharjoittelussa Tverissä Venäjällä 5kk. Tämä matkablogi on julkaistu alun perin IRC-gallerian blogissani. Päätin kopioida sen tänne turvaan, pikkasen korjailin kirjoitusvirheitä yms.
Tässä osa 1: helmikuun alku - pääsiäisloma Suomessa
Osa 2 luvassa sitten viikon päästä.

Tänään lähtö Sunnuntai 03.02.2008 16:36

Kohta lähetään junalle ja silleen..
jännittää kyllä..

Mun kuulumisia voi sit yrittää seurata täältä päiväkirjasta.
Tekstiviestit ja sähköpostit tulee myös perille.

Hei hei Suomi!

Tverissä Keskiviikko 06.02.2008 12:45

täällä ollaan ja ihan hengissä vielä.
Tultiin tänne kuudelta maanantaiaamuna ja heti kymmeneltä oli tasokoe. Päädyin siihen "luuseriryhmään" No parempi vaan :D
Asutaan Hanna-Kaisan kanssa samassa huoneessa, meillä on myös keittiö ja kylppäri.
Juomavesi pitää kantaa kaupasta.
Hommattiin heti liittymät mutta ne lakkas toimimasta.. saatiin kyllä rahat takasin. Venäläisen liittymän saakin vasta kun meidät on rekisteröity tänne asumaan.. siinä menee vähän aikaa.
Vasta menny kaikki aika totutteluun, eikä läksyjäkään oo vielä ihan tuhottomasti.
Että kyllä tää tästä menee sit.. luulis ainakin.
Mut näillä koneilla saa olla vaan hetken, niin pitää mennä taas.
Kattellaan.


Tästä se lähtee taas tasoittuun. Keskiviikko 06.02.2008 20:06

Jee!
Pääsen omalla koneella nettiin kahvilassa, kun täällä on langaton verkko. ihanaa.
sain jopa lisättyä pari kuvaa meidän asunnosta


Vähän erilaista ku mihin oon venäjällä tottunu, kun kauppakin on aika S-marketin tyylinen.
ihan mukavaa on ollu, jos vaan pitää sen asenteen, että on Venäjällä, eikä mikään välttämättä toimi. Ainakin yllättyy positiivisesti.

Oon kuurannu tota meidän kämppää, viimein pesin vessankin.

Syötiin tänään pelmenejä ja smetanaa. Meillä on tosi kiva porukka, niin mikäs täällä on ollessa.
Mut kattellaan taas täs..

torstai 4. helmikuuta 2016

Kun matkattiin Pietariin, kohteemme oli vankila. (2004)

Ainoa kerta, kun olen käynyt Pietarissa. Viikonloppumatka joulukuussa 2004.
Olen 17-vuotias lukion tokaluokkalainen. Oltiin perheenä mukana ryhmämatkalla. Matkan tarkoituksena oli vierailla vankiloissa ja lastenkodeissa kertomassa evankeliumia ja viemässä avustustavaraa. En ihan tarkalleen muista, kenen järjestämä matka, venäjällä tuli reissattua niin paljon. Tällä matkalla ei ollut mitään erillistä matkavihkoa, ihan vaan tavallinen päiväkirjani. (Kokonimet ja kotikylä on sensuroitu tekstistä)

4.12.2004 Lauantai

20.50 (venäjän aikaa) (Teksti vähän tärisee, koska istun bussissa)
Heräsin aamulla puol 6. Bussi tuli vähän myöhässä, oli kotikylän keskustassa klo 7. Reissussa on meidän kylältä meidän perhe ja sitten yhdestä meidän tuttavaperheestä isä sekä Lauri ja Anni. Sitten erinäistä porukkaa ympäri Suomen, yht. n. 40 hlö kahdessa bussissa. Tavaraa on jotain 2000 kg. Ajettiin Mannan kautta [Nastolassa eräs avustustavaraa keräävä paikka]. Tullissa venattiin melkeen 2 tuntia...kiva jono. Ei ihmeemmin ongelmia. Oon nukkunu, syöny yms. Aamulla oli tosi kylmä, niin nyt mulla on ihan liikaa vaatteita mukana.
Määränpää on Pietarin toisella puolen (hei vähänkö tossa oli hienoja jouluvaloja: valopalmu!)
No enivei, ollaan oltu reissussa jo 13 tuntia.
Huomenna osa menee vankilaan, mutta alle 18-vuotiaat ei pääsekään...
Luin kirjan "Seitsemän palmikkoa", siinä kerrottiin Simsonista ja tulkittiin sen tapahtumia. Ihan mielenkiintoinen. Vähän väsyttää. Parhaiten nukkuu muuten liikkuvassa linja-autossa, oon huomannu (elämäni tarina...) Mitäköhän sitten, kun ollaan perillä.
Taas mä oon Venäjällä, no viime kerrasta on jo 3 kk. Ei tunnu siltä. Nyt mun yläpuolelta sammu valo, en nää enää kirjottaa.

5.12. 2004 Sunnuntai 

23.50 Käytiin just saunassa. Ulkosauna, jee. Mutta oli ihanaa päästä pesulle.
Päiväkirjaan tallennettu bussilippu.
(Hinta 7 ruplaa)
Täällä majapaikassa oli eilen iltaruokana jotain borskeittoa. Pojat [Joonas-veli ja Lauri] ainakin kauhisteli sitä. No ei se hirveen hyvää kyllä ollu...
Herätys oli jostain ihmeen syystä klo 6. Tosin me noustiin vasta 6.45 (eli suomen ajassa tuntia aiemmin)
Porukka jakaantui vankiloihin. 2 vankilaa. Tosin toinen porukka ei päässytkään sisälle. Me alaikäiset (+ äiti, isä, Räksä ja Jaana) jaettiin trakuja [=kristillisiä lentolehtisiä] Pietarin keskustassa. No mä annoin yhden... Kierreltiin kauppoja. Ajettiin trollibussilla cityssä. Aika hälinä ja mä toimin tulkkina. osa meinas poistua bussista väärällä pysäkillä, mut onneks ehdittiin huutaa ne takaisin sisälle, muuten ne olis eksyny. Käytiin Hollywood-ravintolassa syömässä (spagettia) niin ja salaatilla kahvilassa. Ja Moskova-hotellin vessassa. Oli upea hotelli ja valtava kaupunki.
Sitten koko porukalla ajettiin "lasten vankilaan", vai millä nimellä sitä pitäis kutsua. Nuoria poikia 8-15v. Ankea paikka. Pidettiin siellä evankeliontikokous liikuntasalissa. Esitettiin pieni näytelmäkin, se "rikkinäinen sydän" -juttu. Sitten kun kysyttiin, että ketkä haluaa tulla uskoon, niin melkein kaikki pojat halus tulla rukoileen. Vähän siistii!
Sitten istuttiin suomiryhmän kanssa tunti siellä liikkasalin lattialla ja jokaisen piti kertoa LYHYESTI itsestään, mutta monen juttu venyi ihan sikana. Sitten käytiin ostaan limua, tultiin tänne, syötiin lihapullia ja saunottiin. Nyt öitä!

6.12. 2004 Maanantai

SUOMEN ITSENÄISYYSPÄIVÄ klo 11.20
Ollaan nyt lastenkodin pihalla. Me nukuttiin pommiin, mutta oltiin silti melkein ekoja bussissa. Sitten tie oli huono tai jotain, niin piti mennä kiertotietä. Ollaan noin 1,5 tuntia myöhässä aikataulusta. (Me ollaan KOKO AJAN myöhässä, ei kannattais tehdä niin tiukkaa aikataulua.)
Pelattiin illalla UNOa bussissa ja oli aika helmee. Mun kengät on läpimärät, ihanaa... jatketaan...
19.00 On se niin vaikeeta. Nyt vasta lähdetään Pietarista pois. Toisen kuskin piti käydä miliisiasemalla, kun se oli joskus ajanu kolarin tai jotain...ja muut odotti bussissa. Päivällä oltiin tosiaan lastenkodissa käymässä. Vähän ränsistynyt paikka.
Käytiin лента-supermarketissa [Lenta]. Yhen naisen kanta-asiakaskortilla sai joka tuotteesta alennusta. Ostin koulutarvikkeita. Pojat osti ihan hulluna limua. Lauri haluaa pelata nyt Unoa, no pelataan sit.

7.12. 2004 Tiistai

03.20 Ollaan Kotona! Öitä! Jätän kyl huomenna koulun väliin.

Matkalta ei ole kuvia, mutta Joonas ja Lauri nauhoittivat matkalla
puhelimeeni huikeita "hetken lauluja", joista yksi on jopa säilynyt. 
(Irinan kaa väsättiin tähän video Venäjällä vuonna 2008.)
 Nauttikaapa tästä: Ladalaulu

torstai 28. tammikuuta 2016

Ensimmäinen matka Venäjälle 2000

Kesällä ennen yläasteelle menoa kävin ensimmäistä kertaa Venäjällä, Karjalassa. Matka oli Mokian järjestämä avustusmatka. Ainakin jokin yhteistyökuvio näissä avustusmatkoissa oli Karjalan ev.lut. kirkon kanssa. Venäjälle vietiin jätesäkkeihin pakattuna vaatteita, kenkiä yms. Välillä sitten päästiin me lapsetkin (Minä, Joonas ja Irina) mukaan näille reissuille. 
Reissun aikuisia: isä, äiti, Eila, Jarkko, Taavi, Räksä, Veijo, Olli.

Matka Venäjän Karjalaan 8.-16.6.2000 


Ajoreitti sinne ja takaisin (Kartta Google maps)

Torstai 8.6. Menomatka Sortavalaan

"Jouduttiin purkaan kuorma tullissa"
7.30 Ollaan matkalla. Herättiin 4.30. Ajettiin just "Pasin" ohi, se on joku paikkakunta.
9.04 Oltiin syömässä aamupalaa, mä söin mustikkatötterön. Ollaan vielä siis Suomen puolella.
14.20 Ollaan tullissa. Jouduttiin purkaan kuorma. Nyt se on taas kasattu.
18.30 Ollaan Sortavalassa. Täällä on käynyt paljon lapsia. Yksi on Tanja, se on kiva.
20.00 Mennään kohta nukkumaan. Nukutaan kirkon lattialla.

Majoituttiin kirkon lattialle

Perjantai 9.6. Sortavala-Tuksa

9.10 Ollaan just herätty tunti sitten. Eila lähti Tatjanan kanssa Valamon luostariin. Me mennään kohta tullaamaan tavarat.
11.45 Me lapset oltiin kävelyllä Sortavalan kaduilla jonkun Irinan kanssa (tai joku Ira se oli se nainen). Käytiin huvipuistossa, mutta se ei ollut auki. Sitten me oltiin kaupassa ja postissa. Muut kantaa säkkejä yläkertaan (3. kerros)
12.35 Ollaan huoltoasemalla. Lähdetään ajamaan kohti Petroskoita.
16.40 Oltiin syömässä. Ruoka oli ihan ok. Paikan nimi on Salmi (Салми)
21.40 Ollaan Tuksassa jonkun mummon talossa. Muut on vielä autossa hakemassa yöpymistavarat.

Lauantai 10.6. Tuksa-Petroskoi

00.15 Mennään nukkumaan. Käytiin saunassa. Se oli vanhanaikainen pihasauna. Täällä asuu yksi mummo, Sandra.
9.45 Ollaan vielä Tuksassa, lähetään kohta.
12.10 Oltiin Aunuksen torilla. Ostin hiusnipsuja. Irina osti repun.
15.30 Ollaan Petroskoissa. Mä oon taas bussivahtina. Tatjana (Tanja) ja Olli on jossain käymässä, no nyt ne tulee.
16.15 Ollaan tässä vieläkin. Kannettiin säkkejä.
17.50 Ollaan Petroskoin Karjalankirkossa. Täällä on yksi kiva 16v. tyttö Katja. Kerrostalossa monestoista kerros.

Sunnuntai 11.6. Petroskoi

Petroskoissa
10.30 Ollaan menossa Teetupabussilla kirkkoon. Aamulla etittiin ruokapaikkaa, mutta ne oli kiinni. Sama homma eilen illalla. Nyt me ostettiin kaupasta piirakkaa.
17.30 Kirkko oli venäjäks. Sen jälkeen Katja näytti valokuviaan ja antoi mulle yhden. Ruvetaan
kirjeenvaihtoon. Sen jälkeen oltiin torilla, sitten mentiin toiselle torille. Nyt ollaan hotellissa, eikä saa tehdä mitään. Lapsilla on oma huone, 3 sänkyä.

Maanantai 12.6. Petroskoi

9.30 Heräsin just. Nukuin hyvin.
14.40 Tultiin just torilta. Ostin kengät. Tori oli tosi iso. Äsken satoi ja mun nenästä tuli verta.
16.10 Tultiin hotellille. Sitä ennen siivottiin Jeesusbussi. Sormi on tosi kipeä.


Tiistai 13.6. Petroskoi-Tuksa

10.30 Herättiin seittämältä. Ollaan jonkun rengasliikkeen pihalla. Aa
mulla Irinan makuupussinpussi oli hävinnyt. Se löytyi likavaatekassista.
14.30 Ollaan kahvilassa Täällä on ihana kissanpentu, ihan musta. Se leikki Joonaksen ja Irinan kanssa. Oltiin torilla ja käytiin syömässä ja kaupassa. Nyt ollaan ajamassa Tuksaan sen mummon luo.
20.00 Ollaan Tuksassa sen Sandra-mummon kotona. Äiti ja Sandra on kokouksessa. Isä on täällä ja Sandran sisko.

Keskiviikko 14.6. Tuksa-Iljits-Vitel

13.30 Herättiin klo 10. Käytiin torilla 11-13. Ostettiin Sandrale kengät. Mä ostin lippiksen ja hiusnipsuja ja pompuloita. Nyt ollaan Sandran kotona, se laittaa ruokaa. Sandra on 72v. Ruokana on keittoa.
"Täällä oli lapsia käymässä auton edessä"
17.10 Iljits. Täällä oli lapsia käymässä auton edessä. Yksi oli Natalia ja äiti antoi sille paidan ja sen
pikkusiskolle kolitsipuvun. Se Natasha (12v) oli täällä auton sisällä. Julia haki veljensä Sashan, se oli ihan pieni. Me annettiin niille keksiä ja limua ja kirjoja. Nyt ne lapset on tossa auton edessä ja osa on jo lähtenyt. Joonas, Jarkko ja Taavi on kalassa. Ollaan joen rannalla.
17.50 Nyt me jatketaan matkaa. Ne lapset olivat äsken T-bussissa juomassa limua meidän kanssa.
21.15 Ollaan Vitelissä jonkun Valentina-mummon kotona. Me lapset nukutaan täällä, muut nukkuu autoissa.

Torstai 15.6. Vitel

10.15 Ollaan Vitelissä. Nukuttiin sen mummon luona. Siellä oli 2 kissaa. Toinen oli sairas, toinen oli pentu. Se oli kova saalistamaan narua. Sitten sillä oli 2 vuohta: äiti ja kili. Me syötiin aamupalaksi lettuja. Ne oli samanlaisia paksuja kuin Sandran tekemät. Nyt mennään rantaan.
Kissanpentu oli söpö
14.20 Vietiin taas 3 J:n kopla kalaan. Sitten käytiin syömässä. Nyt Irina on kissan kanssa Valentinan mökin portailla, minä olen vieressä. Oltiin Laatokan rannalla. Nyt on aurinkoista. Kissa kyöhnää.
16.15 Haettiin pojat kalasta. Ne oli saanut haukia. Nyt me annettiin sille kissalle kalaa. Kohta kai syödään kalaa.
17.15 Istun autossa. Tästä kävelee ohi paljon lehmiä. Vietiin sille mummolle rahaa ja kirjoja kiitokseksi. Sillä oli kylässä sen tyttö ja sen tytön poika.
18.20  Tossa toisella puolella asuu ihmisiä ja niillä oli kaksi kissanpentua ja yksi koiranpentu. Me leikittiin niitten kanssa, ne oli söpöjä pentuja.
Jalkapallopeli alkamassa
20.25 Oltiin Vitelin Srk-talolla. Laulettiin ♪. Kun Olli piti riparia, me pelattiin kylän poikien kanssa jalkkista. Mä kaaduin nokkosen päälle. Lopuksi pelattiin koripalloa. Mä olin ainut tyttö, joka pelasi.
22.10 Ollaan nuotiolla. Oltiin äsken yhden Tashan kotona ja pelattiin jalkapalloa yms. Nyt osa lähti pois ja Tasha (11v) ja Sasha (14v) tuli meidän kanssa paistamaan makkaraa.

Perjantai 16.6. Vitel-Sortavala-Suomi

8.50 Lähdettiin Vitelistä. Alun perin piti lähteä jo klo 7, mutta kukaan ei herännyt. Menin eilen, siis tänään, nukkuun 00.15, pelattiin Sashan ja Tashan kanssa klo 23:een asti. Sasha ja Tasha on naapureita.
12.05 Ollaan Sortavalassa kirkossa. Kohta syödään.
13.55 Ollaan käyty torilla ja kaupoissa. Ostin värikynät. Meinasin ostaa kengät, mutta ne oli pienet. Nukutaan yö kirkossa.
18.00 Me lähdetään kuitenkin jo tänään Suomeen. Sain kengät.
19.50 Meillä on kiire, tulli menee kiinni klo 21.00 Oltiin syömässä pika-pika-ateria ja nyt ajetaan rajalle. Aletaan siivoamaan bussia.
20.10 vielä 32 km Värtsilään. Aikaa on vielä puoli tuntia.
20.20 Taivaalla näkyy sateenkaari.
21.10 (= 20.10 suomen aikaa) Ollaan Suomessa. Toinen bussi jäi Venäjälle. Ajetaan mummolaan kohti Ilomantsia.
20.35 Tien yli juoksi hirviä. Tie on melkein yhtä huono kuin Venäjällä.
21.30 Ollaan perilla mummolassa. Mennään saunaan.